Mari Kallio

 

 

  • Eläintenkouluttaja (AT)
  • SmartDOG lisenssitestaaja
  • Avustajakoirakouluttaja
  • Sosionomi (AMK)

Innostuin eläintenkoulutuksesta noin 20 vuotta sitten. Koulutin silloin Päkä-vuohtani, jonka loistava hihnakäytös käänsi päitä kylänraitilla. Innostus eläinkoulutukseen on sittemmin vienyt mukanaan, ja vuodesta 2015 asti olen kouluttanut eläimiä päivätyönäni. Vuonna 2016 suoritin eläintenkouluttajan ammattitutkinnon. Olen hionut omia koulutustaitojani myös useilla operantin ehdollistamisen kursseilla eli niin sanotuilla kanakursseilla. Seuraan aktiivisesti eläinten hyvinvointiin, koulutukseen ja käyttäytymiseen liittyvää uutta tutkimustietoa ja sovellan sitä koulutuksissani. 

Jokaisella koiralla on oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen!

Haluan auttaa koirien omistajia arjen taitojen kouluttamisessa, sillä sujuva yhteinen arki vähentää koiran ja ohjaajan stressiä. Oma sydämeni on täynnä paloa ja intoa kaikenlaiseen nenätyöskentelyyn, sillä sen kautta pystyn tarjoamaan koirille niiden kaipaamaa lajityypillistä tekemistä. Hajujen etsiminen ja ympäristön tutkiminen on koiralle hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Yleensä myös omistajan ymmärrys omaa koiraa kohtaan lisääntyy ja koiran lukeminen erilaisissa tilanteissa helpottuu, kun oman koiran maailmaan pääsee tutustumaan vähän syvemmälle.

Omalla työlläni haluan ohjata ja vahvistaa koiran ja ohjaajan välistä ymmärrystä ja yhteistyötä. Haluan nähdä mahdollisuuksia, oivaltaa ja oppia erilaisten eläinten kanssa. Työssäni luotan eläinten huimaan oppimiskykyyn ja käytösten muokkaamiseen koulutuksen keinoin.

Kokemukseni koiranohjaajana

Olen ollut mukana pelastuskoiratoiminnassa kymmenen vuoden ajan ja kouluttanut sinä aikana kaksi hälytystason kokeet suorittanutta koiraa. Niiden kanssa olen osallistunut kadonneiden henkilöiden etsintöihin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun riveissä. Kouluttauduin pelastuskoirapuolella myös kouluttajaksi, ryhmänjohtajaksi ja koetestaajaksi. 

Nyt eläkkeelle siirtyneen kelpie Sisu:n (FI KVA JK3 EK1 HK1 RTK4 BH Busligans Mohikan) kanssa olemme harrastaneet palveluskoiralajeista jälkeä, hakua ja etsintää. Olemme kilpailleet myös rally-tokossa ja tokossa sekä harrastaneet nosework:iä. Sisu on mm. saavuttanut PK-jäljeltä Suomen käyttövalion (FI KVA) arvon ja rally-tokossa Sisulla on RTK4-koulutustunnus.

Tällä hetkellä harrastelen metsästyslinjaisen labradorini Kuje:en kanssa. MEJÄ:ssa kilpailemme voittaja-luokassa. Lisäksi treenailemme noutajien rodunomaisia lajeja, tokoa ja rallya.

Teen yhteistyötä Avustajakoira ry:n kanssa. Koulutan luonani asuvista koirista avustajakoiria avuksi liikuntarajoitteisille ihmisille. Koulutettu koira siirtyy minulta suoraan tulevalle koiran käyttäjälle ja tämän jälkeen jatkan koirakon  tukena tarvittavan ajan.

Vapaa-aikanani olen ahkera retkeilijä ja koirien kanssa suuntaamme aina tilaisuuden tullen patikoimaan lähelle tai kauemmaksi.

Olet lämpimästi tervetullut kursseilleni.